artikulaatiohäiriöihin

Artikulaatiohäiriöihin viitataan puheen tuottamisen vaikeuksiin, jotka johtuvat kieli-, huuli- tai poskiongelmista sekä niiden koordinoinnin häiriöistä. Näitä häiriöitä esiintyy usein lapsilla, mutta ne voivat vaikuttaa myös aikuisia. Artikulaatiohäiriöihin kuuluvat esimerkiksi vokaalien ja konsonanttien epäselvä tai väärin esittäminen, kuten *l*- ja *r*-äänteiden korvaaminen tai ääntämisen vaikeudet, kuten *s*-äänteen siveltäminen.

Häiriön syyt voivat olla moninaiset. Yksi yleisimpiä syitä on kehityksellinen viive, jossa lapsi ei kehitä puheen ääntämistä tarpeeksi nopeasti. Muita mahdollisia syitä ovat fyysiset poikkeavuudet, kuten kielirihman lyhytuminen tai huulien tai suun lihasten heikkous. Lisäksi neurologiset häiriöt, kuten aivovauriot tai kehitysvammat, voivat vaikuttaa artikulaatioon. Myös kuulovamma tai puheen ja kielentunnistuksen vaikeudet voivat osaltaan vaikeuttaa ääntämistä.

Artikulaatiohäiriöiden diagnosoimiseksi käytetään puheterapeutin arviointimenetelmiä, kuten puheen näytteenottoa ja ääntämistarkastusta. Hoidossa painotetaan puheterapiaa, jossa harjoitellaan oikean ääntämisen tekniikoita ja lihasvoimaa. Joissakin tapauksissa fysioterapia tai kirurgiset toimenpiteet, kuten kielirihman korjaus, voivat olla tarpeen. Varhainen puheterapian aloittaminen parantaa yleensä ennusteita, ja monilla lapsilla häiriöt häviävät kokonaan tai lieventyvät iän myötä.

Artikulaatiohäiriöiden vaikutukset voivat ulottua puheen ymmärrettävyydestä sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja itsetuntoon. Tuki- ja hoitotoimenpiteet auttavat parantamaan puheen selkeyttä ja parantamaan elämänlaatua.