Yksikkötestejä

Yksikkötestejä eli yksikkötestausta on ohjelmistojen testausvaihe, jossa varmistetaan koodin pienin testattavissa oleva osa, kuten funktio, metodi tai pieni luokka, toiminta erillään muusta järjestelmästä. Tavoitteena on todentaa, että yksikkö vastaa odotettua käyttäytymistä.

Testit ovat automatisoituja, toistettavissa ja nopeita. Ne kohdistuvat paikallisiin toiminnallisuuksiin, ja riippuvuudet korvataan testidoubleilla kuten mock-, stub- tai fake-objekteilla, jotta yksikkö voidaan testata eristettynä.

Usein noudatetaan arrange–act–assert -mallia: valmistellaan olosuhteet, suoritetaan toiminto ja tarkastetaan tulokset. Yksikkötestit voivat liittyä myös testivetoiseen kehitykseen (TDD) ja ne integroidaan usein jatkuvaan integraatio- ja toimitusputkeen (CI/CD).

Hyödyt ovat virheiden varhainen havaitseminen, helpompi refaktorointi sekä parempi luotettavuus ja dokumentaatio. Hyvin erotellut yksiköt pienentävät sivuvaikutusten riskiä, kun järjestelmä kehittyy.

Haasteita ovat testien ylläpito, flakiness, sekä liiallinen testimäärä tai epärealistinen kattavuus. Oikea tasapaino on tärkeä: liika yksikkötestaus kuormittaa kehitystä, liian vähän testejä heikentää luotettavuutta.

Esimerkkejä yleisistä työkaluista ovat JUnit (Java), NUnit (.NET), PyTest (Python), Jest ja Mocha (JavaScript). Yksikkötestaukseen liittyy testisuunnittelu sekä käsitteet kuten testidoublit, kattavuusmittarit ja regressio.

Esimerkki Pythonissa: def add(a,b): return a+b; def test_add(): assert add(2,3) == 5