Velvoiteetiikka

Velvoiteetiikka (myös deontologia tai deontologinen etiikka) on normatiivisen etiikan suuntaus, jonka keskeinen ajatus on moraalisten velvollisuuksien ja sääntöjen ensisijaisuus tekojen seurausten sijaan. Termi juontuu kreikan sanasta deon (velvollisuus). Velvoiteetiikassa moraalinen oikea toiminta määräytyy siitä, onko toiminta velvoituksen tai yleisen säännön mukaista, ei pelkästään siitä, tuottaako se parhaat seuraukset.

Classisen muodon edustajana pidetään Immanuel Kantia, jonka kategorinen imperatiivi edellyttää toimimista niin, että teon maksiima voitaisiin yleisesti normittaa. Kant korosti ihmisten arvokkuutta ja ihmisarvon kunnioittamista päämääränä, ei pelkkänä välineenä. Nykyfilosofiassa erotetaan muun muassa akti-deontologia (arvioi yksittäisiä tekoja velvollisuuden kannalta) ja sääntö-deontologia (korostaa yleisiä moraalisääntöjä), sekä W. D. Rossin kaltainen moniarvoinen velvoiteetiikka, jossa tunnustetaan useita prima facie -velvollisuuksia.

Velvoiteetiikkaa sovelletaan laajalti oikeusfilosofiassa, lääketieteellisessä etiikassa ja ammatillisissa eettisissä ohjeissa, joissa korostuvat oikeudet, velvollisuudet ja oikeudenmukaisuus. Kritiikki kohdistuu usein joustamattomuuteen, vaikeuksiin velvollisuuksien ristiriitatilanteissa ja siihen, ettei seurauksia aina riittävästi huomioida. Sen kannattajat puolestaan korostavat oikeuksien ja periaatteiden suojaa utilitaristista laskentaa vastaan.