Valokuitujärjestelmät

Valokuitujärjestelmät ovat tiedonsiirtoratkaisuja, joissa tieto siirretään valon avulla optisten kuitujen kautta. Kuitujen käyttö mahdollistaa suurta kaistanleveyttä, pitkät siirtomatkat ja alhaiset häviöt verrattuna kuparikaapeleihin.

Pääkomponentteja ovat valokuitukaapelit, liitännät ja liitosyksiköt sekä loppupäätteet: optinen verkkoyksikkö (OLT) ja tilaajiin päin oleva päätelaite (ONT/ONU). Järjestelmissä voi olla passiivinen jakeluverkko (PON) tai aktiivinen rakenne; yleisiä perusmalleja ovat GPON, XG-PON ja NG-PON2.

Järjestelmätyyppejä ovat point-to-point -yhteydet sekä jakeluun perustuvat PON-verkot. GPON ja sen seuraajat (XG-PON, NG-PON2) tarjoavat suuria ja skaalautuvia kaistanleveyksiä.

Kuituketjuissa yleisintä on single-mode-kuitu (SMF) ja joissain tapauksissa multimode-kuitu (MMF). Tärkeimmät käyttösignaalin aallonpituudet ovat noin 1310 ja 1550 nanometriä. Kuitujen liitännät voivat olla eri tyyppejä, kuten SC, LC. Taipuminen, liitosten laatu ja dispersion vaikuttavat suorituskykyyn.

Käyttökohteita ovat kotiverkot, pienet ja suuret yritysverkot sekä kaupungin infran kiinnitys. Suurimmat edut: erittäin suuri kaistanleveys, pienet signaalin häviöt, pitkä kantama ja sähkömagneettinen eristävyys. Haasteina ovat asennuskustannukset, kuitujen reititys ja kuitujen kunnossapito sekä vika- ja korjaustarpeet.

Standardointi ja testaus: ITU-T- ja IEEE-standardeja, kuten ITU-T G.652/G.657 sekä IEEE 802.3. Käytännön mittauksissa käytetään OTDR-tutkimuksia ja verkkotestinmenetelmiä.