Tulvakausi

Tulvakausi on vesistöjen tulvauhteiden aikaa, jolloin jokien ja alaväylien vedenkorkeus nousee ja tulvimisen riski on suurin. Se ei ole tarkka calendariskausi, vaan hydrologinen vaihe, jonka kesto ja ajoittuminen määräytyvät säätilojen, lumitilanteen ja maaperän kosteuden mukaan. Suomessa tulvakauden ajoittuminen vaihtelee alueittain: pohjoisemmassa se alkaa usein myöhäiselle talvelle ja kestää kevääseen, eteläisessä Suomessa se voi alkaen aikaisemmin ja ulottua alkukesään. Keskeisiä tekijöitä ovat keväinen lumen sulaminen, lisääntyvä sade ja jäätikköpadat, jotka voivat aiheuttaa jääpatojen purkauksia.

Tulvakauteen liittyy sekä jokien että suurten järvien vedenpinnan nousu. Sulaminen lisää virtaamaa ja virtoja, jolloin alavia maita ja teitä sekä rakennuksia voidaan kastella tai vahingoittua. Sääolosuhteet, routa- ja maaperäolosuhteet sekä vesistöjen hallinta vaikuttavat tulvatapahtumien voimakkuuteen. Ilmastonmuutoksen on arveltu muovaavan tulvakauden vaihtelua lisäämällä äärisää ja nopeita sulamisia, mikä voi muuttaa sekä tulvan puhkeamisnopeutta että keston.

Hallinta ja varautuminen perustuvat ennustamiseen, riskinarvioon ja suunnitelmiin. Ilmatieteen laitoksen ja SYKE:n kaltaiset viranomaiset seuraavat vedenkorkeuksia, julkaisevat varoituksia ja tuottavat tulvariskikarttoja. Ennaltaehkäisyyn kuuluu rakentamista koskevat ohjaukset, tulvavesien hallinta, luonnon- ja maisemalliset ratkaisut sekä maankäytön suunnittelu, joka suojaa herkkää aluetta tulvilta. Tulvakauden hallinta tähtää turvallisuuteen, taloudellisten menetyksien minimointiin ja ympäristön kestävään käyttöön.