Standardointijärjestöjen

Standardointijärjestöt ovat organisaatioita, jotka kehittävät ja julkaisevat standardeja eli suuntaviivoja teknisten tuotteiden, palvelujen ja prosessien yhteensopivuuden ja laadun takaamiseksi. Standardit ovat pääosin vapaaehtoisia; niiden hyödyntäminen on tapa varmistaa yhteentoimivuus, turvallisuus, ympäristöystävällisyys ja kilpailukyky muun muassa kansainvälisessä kaupankäynnissä.

Toimintansa standardointijärjestöt rakentavat usein teknisiä komiteoita ja työryhmiä, joissa on mukana teollisuuden toimijoita, asiantuntijoita, tutkimuslaitoksia sekä viranomaisten edustajia. Asiaa käsittelevissä prosesseissa voi olla aloitteesta laadinta, lausunto- ja julkinen kuuleminen sekä lopullinen hyväksyntä ja julkaisu. Usein standardien kehittäminen on jatkuva prosessi, jossa vanhentuneita tai epäolemattomiksi osoittautuneita osia päivitetään.

Kansainvälisiä, alueellisia ja kansallisia standardointijärjestöjä on kolmen tason verkosto. Kansainvälisiä esimerkkejä ovat ISO (International Organization for Standardization) ja IEC (International Electrotechnical Commission), sekä ITU tietoliikennestandardien parissa. Euroopan tasolla toimivat CEN, CENELEC sekä ETSI, ja monissa maissa on kansallinen järjestö, kuten Suomessa SFS – Suomen standardointijärjestö tai Yhdysvalloissa ANSI.

Standardit vaikuttavat kaupankäyntiin, tuotekehitykseen, turvallisuuteen ja ympäristövaikutuksiin sekä tukevat yhteentoimivuutta ja säädellyn toiminnan harmonisointia. Niiden käyttöönotto voi vaatia konformiteettitestausta ja sertifiointia, ja ne muodostavat yhteisen kielen teknisille vaatimuksille.

Haasteina ovat muun muassa kehityksen nopeus, pääsyn rajoitteet sekä tekijänoikeus- ja patenttiasiat, jotka voivat vaikuttaa standardien käyttöönottoon.