Reunavyöhykkeet

Reunavyöhykkeet ovat rajavyöhykkeitä kahden erilaisen ympäristön tai maankäyttömuodon välillä. Termi kattaa sekä ekologisessa että maantieteellisessä suunnittelussa käsiteltävät siirtymäalueet. Reunavyöhyke kuvaa usein ekotoneja, siirtymäalueita, joissa ympäristötekijät kuten valon määrä, kosteus ja maaperä muuttuvat vähitellen, ja joissa elinympäristöt sekä lajisto voivat muuttua kummaltakin puolelta.

Ominaisuudet ja merkitys: Reunavyöhykkeillä esiintyy gradientteja, joiden myötä lajiston koostumus muuttuu. Ne voivat tarjota monimuotoisempia elinympäristöjä ja toimia yhteyksinä luonnonalueiden välillä, mutta ne ovat myös herkkiä häiriöille kuten metsähakkuulle, vedenlaadun heikkenemiselle sekä kaupungistumiselle. Rajavyöhykkeiden vaikutukset ilmenevät mikrohabitatsissa, valon ja kosteuden vaihteluissa sekä lajiston kudoksessa, mikä lisää sekä mahdollisuuksia että haasteita luonnon- ja maankäytön hallinnalle.

Esimerkkejä: Ekologiset reunavyöhykkeet syntyvät metsän ja ruohikon, metsän ja kosteikon tai rantamaiseman rajaoilla. Kaupunki- ja maaseutuvälisten rajojen reunavyöhykkeet ovat periurban alueita, joissa maankäyttö on sekoitettua ja ekosysteemipalveluiden turvaaminen vaatii suunnittelua. Reunavyöhykkeiden hallinta on keskeistä sekä luonnonsuojelussa että kestävän maankäytön toteuttamisessa.