RSApohjaista

RSA-pohjainen kryptografia viittaa julkisen avaimen kryptografian järjestelmiin, jotka perustuvat RSA-algoritmiin ja siihen liittyvään faktorisointi-ongelmaan. Ideana on, että suurten lukujen n = pq tulo voidaan muodostaa ja julkaista julkisena avaimena, mutta alkuperäisten tekijöiden p ja q erillisenä häviää helposti löytää. Tämä erottelee julkisen avaimen ja yksityisen avaimen, joita käytetään salaukseen ja allekirjoituksiin.

Perusrakenne on seuraava: julkinen avain koostuu nista ja eksponentista e, yksityinen avain d palautuu kiertopäästään siten, että m^e mod n voidaan kumota yksityisellä avaimella d. Käytännössä avainpari muodostetaan valitsemalla kaksi suurta alkulukua p ja q, laskemalla n = pq, valitsemalla e ja laskemalla d, joka on e:n käänteinen mod φ(n). Salaus ja purku tapahtuvat mod n -yhteisöissä m^e mod n ja c^d mod n.

Turvallisuutta vahvistetaan asianmukaisilla salausmenetelmillä, kuten OAEP-paddingilla salauksessa ja RSASSA-PSS-allekirjoituksilla. Näin pienennetään tyypillisiä hyökkäyksiä ja varmistetaan semanttisuoja.

RSA-pohjaista käytetään laajasti: TLS-yhteyksissä, S/MIME- ja PGP-sähköpostissa sekä SSH-yhteyksissä. Standardointia edustavat PKCS #1 -asiakirjat ja useat kansainväliset suositukset, joissa suositellaan 2048–4096 bitin avaimia nykyisen turvallisuusnäkökulmasta. Historiaan kuuluu RSA:n kehittäminen vuonna 1977 Ron Rivestin, Adi Shamiririn ja Leonard Adlemanin toimesta; patenttisuoja vaikutti aikakauteen, ja laaja käyttöönotto alkoi 1980-luvulla. Kvanttitietokoneiden uhkan takia RSA-pohjaisten järjestelmien on oltava riittävän vahvoja tai vaihdettava tulevaisuuteen soveltuvampiin ratkaisuihin.