Pehmennysmenetelmät

Pehmennysmenetelmät, eli pehmentämismenetelmät, viittaavat erilaisiin teknisiin ja kemiallis-fysikaalisiin prosesseihin, joilla pyritään vähentämään veden kovuutta. Veden kovuus johtuu pääasiassa liuenneista kalsium- ja magnesiumsuoloista. Kovalla vedellä voi olla negatiivisia vaikutuksia, kuten kalkkeutumista putkistoissa ja laitteissa, sekä huonontaa pesutuloksia ja tekstiilien tuntumaa. Pehmennysmenetelmien tavoitteena on poistaa tai vähentää näitä kovuutta aiheuttavia ioneja.

Yleisin pehmennysmenetelmä on ioninvaihto. Tässä prosessissa veden annetaan virrata hartsikerroksen läpi, joka sisältää natriumioneja. Hartsimateriaali sitoo itseensä kalsium- ja magnesiumionit ja vapauttaa tilalle natriumioneja. Kun hartsin vaihto-ominaisuus on käytetty loppuun, se regeneroidaan suolaliuoksella, joka palauttaa hartsin natriumionipitoisuuden.

Toinen menetelmä on saostus. Siinä veteen lisätään kemikaaleja, kuten kalkkia (kalsiumhydroksidi) tai soodaa (natriumkarbonaatti), jotka reagoivat veden kovuutta aiheuttavien ionien kanssa muodostaen liukenemattomia yhdisteitä. Nämä yhdisteet saostuvat ja voidaan sitten erottaa vedestä esimerkiksi suodattamalla tai laskeuttamalla. Saostusmenetelmiä käytetään usein suuressa mittakaavassa, esimerkiksi vedenpuhdistamoilla.

Lisäksi on olemassa muita menetelmiä, kuten käänteisosmoosi, jossa vesi pakotetaan puoliläpäisevän kalvon läpi, joka estää suurimman osan liuenneista suoloista pääsemästä läpi. Myös magneettisia tai sähkömagneettisia menetelmiä on tutkittu, vaikka niiden tehosta ja toimintamekanismeista onkin vähemmän yksimielisyyttä. Menetelmän valinta riippuu usein veden käyttötarkoituksesta, kovuuden tasosta ja taloudellisista tekijöistä.