Mittausinvarianttius

Mittausinvarianttius viittaa tilaan, jossa mitattu latentti konstruktio tai käsite mitataan samalla tavalla eri ryhmien, ajankohtien tai ilmiöiden osalta. Invarianttius mahdollistaa oikeudenmukaiset ja tulkittavat vertailut: erojen perusteella voidaan päätellä, että niissä on kyse oikeasta konstruktioerosta eikä mittausinstrumentin eroista.

Tyypillisiä invarianssityyppejä ovat konfiguraalinen invarianssi (samankaltainen rakenne ja indikaattorit kaikissa ryhmissä), konstruoituitta (metric) invarianssi eli faktorikuormat ovat samat, sekä skalaarinen invarianssi, jossa interceptit ovat samat. Kolmas vaihe, tiukempi eli strict invarianssi, vaatii myös samaa virhetermiä. Mikäli täydellinen invarianssi ei toteudu, voidaan hakea osittaista invarianssia, jossa osa mittareista täyttää invarianssikriteerit.

Tutkimusmenetelmät jakautuvat pääosin kahteen suuntaan. Moniryhmäinen vahvistusfactorianalyysi (MGCFA) testaa invarianssia ryhmissä. Toiseksi voidaan käyttää epäjatkuvuuspoikkeavuuksia selvittäviä (DIF) IRT-analyyseja sekä alignment-menetelmää, joka sallii hieman epäjatkuvuusmalleja suurissa monimutkaisisssa mittausinstrumenteissa.

Testausprosessi etenee yleensä siten, että ensin tutkitaan konfiguraalinen invarianssi, sitten metric, ja lopuksi scalar invarianssi. Hyviä mittareita arvioitaessa seurataan sovellettujen sovitusindeksien muutoksia, kuten CFI, RMSEA ja SRMR; käytännössä ΔCFI:n arvoa pidetään olennaisena, kun se on noin 0,01 tai pienempi, ja ΔRMSEA:n katsotaan viittaavan invarianssiin.

Sovellukset kattavat kulttuurienvälisen ja kielellisen vertailun psykologisissa ja koulutuksellisissa mittauksissa sekä pitkittäistutkimukset, joissa halutaan verrata latentteja määriä ajassa. Rajoitteita ovat otoskoko, jakauman normaalisuus sekä se, ettei täydellistä invarianssia aina saavuteta; tällöin voidaan hyödyntää osittaista invarianssia tai vaihtoehtoisia menetelmiä.