Manchesterenkoodaus

Manchesterenkoodaus on digitaalisessa tiedonsiirrossa käytetty linjakoodausmenetelmä, jossa jokainen data-bitti esitetään keskellä bittijaksoa tapahtuvalla signaalin siirtymällä. Tämä keskellä bittijaksoa oleva muutos mahdollistaa kellosynkronoinnin signaalin perusteella, jolloin vastaanotin voi rekonstruoida bittivirran ilman erillistä kelloa. Bitin arvo määritellään siirtymän suunnan mukaan; käytössä on kaksi yleistä konventiota, joiden mukaan 0 ja 1 vastaavat vastakkaisia keskikovaa siirtymiä.

Ominaisuudet: Manchester-koodauksessa signaali sisältää säännöllisiä muutoksia jokaiselle bitille, eikä signaalissa ole DC-komponenttia. Tämä tekee kellon palautuksesta (clock recovery) helpompaa ja synkronoinnista luotettavampaa jo vastaanotetun signaalin perusteella. Koodaus on suhteellisen suoraviivainen toteuttaa digitaalisessa logiikassa, mutta sen kaistanleveysvaatimus on suurempi kuin joissakin NRZ-pohjaisissa koodauksissa.

Sovellukset ja historia: Manchesterenkoodaus kehitettiin 1960–1970-lukuina ja tuli laajalti käytettyyn rooliin varhaisessa Ethernet-tekniikassa, erityisesti 10 Mbps -verkkojen 10BASE-T -standardeissa. Nykyisissä nopeammissa verkoissa käytetään usein muita koodauksia, kuten 4B/5B tai MLT-3, mutta Manchester-koodaus on tärkeä osa viestinnän kehityshistoria ja sitä käytetään yhä joissakin sovelluksissa, joissa kellon palautus on ensisijainen tarve.

Nimet ja yhteydet: Koodaus tunnetaan myös nimillä bi-phase encoding tai bi-phase Manchester (BMC), ja sen käsittelyyn liittyviä periaatteita löydetään monista vanhoista ja nykyisistä linjakoodausjärjestelmistä.