Lämmöneristyskyky

Lämmöneristyskyky kuvaa aineen tai rakennusosan kykyä vastustaa lämmönsiirtoa. Se on keskeinen osa rakennusten energiatehokkuutta ja riippuu sekä materiaalin lämmönjohtavuudesta että sen paksuudesta sekä rakenteen liitosten ja ilmanvaihdon laadusta.

Keskeiset suureet ovat lämmönjohtavuus lambda (W/m·K), joka kuvaa miten helposti materiaali johtaa lämpöä, sekä paksuus. Rakenteen kokonaislämmöneristyskykyä kuvaa lämmönvastus R = paksuus / lambda (m2K/W). Rakenteen lämmöneristyskykyään edustaa usein U-arvo (W/m2K), jonka pienempi arvo tarkoittaa parempaa eristystä. Lämmöneristyskykyyn vaikuttavat lisäksi kosteuspitoisuus, huokosrakenne, tiiviys sekä lämpötilavaihtelut.

Mittaus ja standardit: lämmöneristyskyky arvioidaan laboratorio-olosuhteissa standardoitujen menetelmien avulla, kuten guarded hot plate -menetelmällä ja lämpövirta-menetelmillä. Suomessa ja muualla Euroopassa käytetään EN 12664–EN 12667-sarjan standardeja sekä vastaavia kansainvälisiä menetelmiä, joilla määritellään materiaalin tai rakenneselementin lambda-arvot sekä kokonaisrakenteen U-arvot.

Käytännön näkökulma: eristemateriaaleja ovat esimerkiksi mineraalivilla, polystyreeni (EPS/XPS), polyuretaani ja selluloosa; valinta riippuu eristyskyvyn lisäksi kosteudenkestävyydestä, paloturvallisuudesta ja kustannuksista. Parempi lämmöneristyskyky mahdollistaa pienemmät lämmityskustannukset, mutta toteutukseen vaikuttavat myös asennus, ilmavuotokohtien hallinta sekä mahdolliset lämpötiladynamiikat rakennuksessa.