Lihassähkökäyrä

Lihassähkökäyrä on fysiologinen käsite, joka kuvaa lihaksen sähköisen aktiivisuuden ja siihen liittyvän mekaanisen voiman tai torquesin välistä suhdetta. Se muodostuu, kun lihakseen kohdistuva sähköinen signaali voidaan mitata elektromyografian (EMG) menetelmillä samanaikaisesti voiman mittauslaitteella. EMG-signaali voidaan saada sekä pintaelektrodeilla (sEMG) että neulamalla lihakseen asetetuilla elektrodeilla.

Mittausmenetelmät ja tulkinta. EMG-signaali mittataan lihaksesta useimmiten kun lihas supistuu joko isometrisesti tai dynaamisesti. Voiman ja EMG:n suhde piirrettynä muodostaa lihassähkökäyrän, jota voidaan normalisoida maksimaaliseen tahdonalaiseen supistukseen (MVC) tai tiettyyn tehtävään sovitettuun voimatasoon. Käyrä voi olla ei-lineaarinen, erityisesti suurilla voimal ohjeilla, ja siihen vaikuttavat motoristen yksiköiden rekrytointi sekä yksikköjen tulinopeudet.

Fysiologinen tausta ja havainnot. Supistumisen aikana pienimmät motoriset yksiköt aktivoidaan ensin ja suuremmat aktivoituvat myöhemmin (size-principle). Voiman lisääntyessä sekä yksikkörekrytointi että tulinopeuden kasvu ohjaavat EMG-vasteita. Väsymys voi puolestaan muuttaa käyrän muotoa siten, että sama voima vaatii suuremman EMG-vasteen.

Käyttökohteet ja rajoitteet. Lihassähkökäyrää käytetään neuromuskulaarisen toimintakyvyn arviointiin, urheiluun, rehabilitaatioon sekä ergonomiseen suunnitteluun. Tuloksia on tulkittava varoen, sillä EMG-signaali on herkullinen mittaukselle ihon vastusten, asennon, häiriöiden ja yksilöllisen vaihtelun vuoksi. Vertailut edellyttävät standardoitua protokollaa ja asianmukaista normalisointia.