Levitysmenetelmien

Levitysmenetelmien tarkoitetaan keinoja, joilla kappale voidaan esiintyä ilmassa painovoimaa vastaan ilman suoraa kosketusta tukemaan sitä. Niitä käytetään tutkimuksessa, teollisuudessa ja sovelluksissa, joissa kosketukseton käsittely on etu.

Magnettinen levitys on yleisin jaettuna diamagneettiseen levitykseen ja suprajohtavaan levitykseen. Diamagneettinen levitys hyödyntää aineen diamagneettisia ominaisuuksia ja vaatii vahvoja magneettikenttiä; tunnetun esimerkin muodosti vuonna 1997 elävän sammakon diamagneettinen leijunta. Suprajohtava levitys perustuu Meissnerin ilmiöön, jolloin magneettikenttä torjutaan superjohtimelta ja esine voi leijua vakaasti magneettikentässä; sitä käytetään muun muassa maglev-teknologian ja kokeellisten sovellusten yhteydessä. Monet järjestelmät tarvitsevat dynamiikkaa tai erikoisominaisuuksia vakauden saavuttamiseksi.

Akustinen levitys hyödyntää korkeataajuisia äänikenttiä, joiden paineen solmut voivat pitää pienet kappaleet ilmassa ilman kosketusta. Tekniikka soveltuu herkkien näytteiden ja mikrodriven käsittelyyn sekä laboratorio-olosuhteissa että kontrolloiduissa ympäristöissä.

Optinen levitys tai optiset trapit käyttävät laserin gradienttivoimaa pienikokoisten kappaleiden pitämiseksi keskellä valokeilaa. Sitä käytetään erityisesti biologisissa ja nano­mittakaavan tutkimuksissa sekä mikroprosessien käsittelyssä.

Elektrostaattinen levitys toteutetaan varauksin ja epävarmalla sähkökentällä, usein tyhjiössä. Sillä voidaan hallita pieniä dielektrisiä kappaleita ja soveltaa sitä mikrosiru- sekä materiaalitutkimuksessa.

Buoyanttinen levitys perustuu painovoiman vastakkaiseen nosteen ja nesteen tai kaasun tilavuuslisäiseen voimaan; esimerkkejä ovat kuumailmapallot ja muut ilmankomponenttiset nostojärjestelmät, joissa kokonaisvoima on nolla tai positiivinen.