Kuolleisuusmittareita

Kuolleisuusmittareita ovat tilastollisia mittareita, jotka kuvaavat väestön kuolemia ja niitä käytetään arvioimaan väestön terveyttä, elinajan odotetta sekä kuolemien syiden painotettavuutta. Ne auttavat vertailemaan eri ajanjaksojen, alueiden ja väestöryhmien kuolleisuutta sekä seuraamaan terveyspoliittisten toimenpiteiden vaikuttavuutta.

Yleisimmät kuolleisuusmittarit ovat karkeakuolleisuusaste, ikäkohtainen kuolleisuus ja ikästandardoitu kuolleisuus. Karkeakuolleisuusluku ilmoittaa kuolleiden määrän per 1 000 asukasta vuodessa. Ikäkohtainen kuolleisuus kuvaa kuolleisuutta tietyssä ikäryhmässä per 1 000 asukasta kyseisessä ryhmässä. Ikästandardoinnissa kuolleisuus ylläpidetään samalla ikäjaolla useammalle väestölle, jolloin voidaan tehdä vertailuja eri maiden ja aikojen välillä väestön ikäjakaumasta riippumatta. Syykohtainen kuolleisuus kertoo kuolemien määrän tiettyjen syiden mukaan.

Erityisesti yhteiskunnallisessa seurantassa painottuvat vauvojen kuolleisuus (infant mortality rate, IMR) ja neonataalikuolleisuus, jotka kertovat alle 1 vuoden ja 0–27 päivän ikäisten kuolleisuudesta. Elinajanodote syntymässä mittaa keskimääräisen odotettavissa olevan elinajan, ja sitä käytetään yleisen terveys­tason vertailussa. Muita hyödyllisiä mittareita ovat Years of Potential Life Lost (YPLL), Disability-Adjusted Life Years (DALYs) ja Standardized Mortality Ratio (SMR), jotka antavat näkymän menettävien elinvuosien määrälle ja suhteelliselle kuolleisuudelle.

Käyttö ja rajoitteet: mittareita käytetään väestön terveydentilan seuraamiseen, terveyspolitiikan suunnitteluun ja kansainvälisiin vertailuihin. Ne riippuvat tiedon laadusta, rekisteröintikäytännöistä ja ICD-koodauksesta; ikästandardointi on tärkeää oikeiden vertausten saavuttamiseksi.