Kirjoitusnormien

Kirjoitusnormit ovat kielten säännöt siitä, miten kieltä kirjoitetaan. Ne määrittävät oikeinkirjoituksen, välimerkit, isojen ja pienten kirjainten käytön, sanavälit, yhdyssanojen muodostamisen, nimeämistapojen sekä eräiden laina- ja numerointitapojen yleisimmät periaatteet. Kirjoitusnormit ovat sekä oikeus- että ohjenuorarajoja: ne erottavat oikean ja hieman epämuodollisen kirjoitustavan sekä ohjaavat kielenopetusta ja julkista viestintää.

Suomessa kirjoitusnormien kehittämisestä vastaa Kotimaisten kielten keskus (Kotus). Sen julkaisemissa oikeinkirjoitusohjeissa ja muissa kirjoitusohjeissa kuvataan suomalaisen kirjoitusasun käytäntöjä, kuten tavujen ja yhdyssanojen oikeaa kirjoitustapaa, pää- ja alakäsitteiden käyttöä, erisnimien kirjoitusta sekä välimerkkien ja numeroinnin sääntöjä. Oikeinkirjoituksen normatiiviset ohjeet täydentävät sanakirjoja, kuten Kielitoimiston sanakirjaa, ja ne voivat päivittyä uusien kielellisten käytäntöjen tai lainmuutosten myötä.

Kirjoitusnormit syntyvät ja kehittyvät sekä kielitieteen tutkimuksesta että käytännön kielenhuollon kokemuksesta. Muutokset voivat johtua uusien laina­sanojen käyttöönotosta, teknologian kehityksestä tai yhteiskunnan viestintätyylien muutoksista; ne hyväksytään usein laajasti ja julkaistaan virallisina ohjeina. Käytännössä normit ohjaavat koulutusta, mediaviestintää, virallisia asiakirjoja sekä julkisen ja ammatillisen viestinnän tyyliä.

Kirjoitusnormien noudattaminen auttaa kielen ymmärrettävyyttä ja yhtenäisyyttä sekä parantaa tekstin luettavuutta. Eri kielillä on omat kirjoitusnorminsa, ja kansainvälisessä viestinnässä saatetaan huomioida myös kielen ja kulttuurin erityispiirteet.

---