Kantilaisuus

Kantilaisuus on filosofinen suuntaus, joka pohjaa Immanuel Kantin kriittiseen filosofiaan ja jonka keskeisenä tarkoituksena on selittää tiedon rajoja sekä moraalisen elämän perusteita. Kantilainen ajattelu jaetaan usein kahteen pääalueeseen: epistemologia ja moraalifilosofia, joihin liittyy keskeisiä käsitteitä kuten transcendentalismi, a priori -muodot ja kategoriaat sekä kategorinen imperatiivi.

Kantin mukaan inhimillinen kokemus rakentuu sekä aistillisista aisteista saadusta tiedosta että järjen järjestämistä a priori -rakenteista, kuten aistimuksen muodot tilan ja ajan sekä kategoriat. Hän erotti ilmiöt (phenomena) todellisuudesta ding an sichiin (ding ja itsessään), ja väitti että tiedon mahdollisuus riippuu näistä rakenteista. Tieteellinen tieto syntyy Kantin mukaan synteesistä, jotka ovat syntetisiä ja kuitenkin a priori. Moraalifilosofiassa Kantin keskeisiä ideoita ovat velvollisuus, moraalilaki ja ihmisarvon kunnioittaminen: kategorinen imperatiivi ohjaa toiminnan yleispätevän hyväksyttävyyden perusteella, ja ihmisillä on autonomia sekä päämääräsinä itsensä käyttö loppuun saakka.

Kantilaisuus kehittyi 1800-luvulla osaksi laajempaa saksalaisen idealismin ja myöhemmin vaikutti sekä analyyttiseen että kontinentaaliseen filosofiaan. Kantin vaikutus näkyi etiikassa, oikeusfilosofiassa, estetiikassa sekä käytännön filosofiassa, ja sitä on tulkittu sekä kehittävästi että kriittisesti neokantilaisissa ja nykyaikaisissa suuntauksissa. Kritiikissä korostuvat muun muassa noumenon-ongelmat sekä keskustelut velvollisuuden luonteesta ja toimintojen motiiveista. Kantilaisuutta voidaan siis lähestyä sekä perustelujen että maksimien kautta ja sen vaikutus huomioidaan sekä historiallisen että nykyfilosofian keskusteluissa.