Hydrolysoituvuus

Hydrolysoituvuus on aineen kyky reagoida veden kanssa ja hajota hydrolyysillä. Hydrolyysi on reaktio, jossa vesimolekyyli osallistuu ja muodostaa pienempiä yhdisteitä; sitä voi tapahtua kemiallisesti tai entsymaattisesti. Hydrolysoituvuus kuvaa, kuinka nopeasti tai helposti tämä hajoaminen etenee.

Aineen hydrolysoituvuutta vaikuttavat tekijät ovat muun muassa sidosten tyyppi (esimerkiksi esterit, glykosidit, peptidit, fosfodiesterit), molekyylirakenne sekä ympäristöolosuhteet. Keskeisiä tekijöitä ovat pH, lämpötila, veden aktiivisuus ja mahdollinen katalyysi hapoilla, emäksillä tai entsyymeillä. Samalla yhdisteet voivat olla sekä herkemmin että vähemmän hydrolysoituvia riippuen siitä, millaiset sidokset ja ympäristö ne sisältävät.

Hydrolysoituvuuden mittaamiseen käytetään usein nopeuslukuja ja kokeellisia parametreja kuten reaktionopeutta, puoliintumisaikaa (t1/2) sekä hydrolyysin astetta (DH) tietyissä olosuhteissa. Eri menetelmillä seuraetaan tuotteita ja konsentraatioita esimerkiksi happo- tai emäshydrolyysissä tai entsymaattisessa hydrolyysissä.

Sovelluksissa hydrolysoituvuus vaikuttaa muun muassa elintarvikkeiden digestioon, lääkkeiden stabiiliuteen sekä biopohjaisten polymerien käytännöllisyyteen ja ympäristövaikutuksiin. Esimerkkejä ovat esterihydrolyysi rasvoissa, glykosidien hajoaminen entsymaattisesti sekä proteiinien ja nukleiinihappojen hydrolyysi. Yleisesti suurin hydrolysoituvuus tarkoittaa nopeampaa hajoamista vesiliuoksessa, kun taas alhainen hydrolysoituvuus viittaa suureen kemialliseen tai entsymaattiseen stabiilisuuteen.