Hematokriitti

Hematokriitti, suomeksi punasolukoko tai punasolujen osuus veren tilavuudesta, kertoo veren koostumuksesta siten, kuinka suuri osa verestä muodostuu punasoluista. Se ilmoitetaan yleensä prosentteina (tai tilavuuden redisverottomana arvo L/L) ja on osa laboratoriomittauksena tehtyä täydentä verenkuvaa.

Mitoitus tapahtuu useimmiten mikromuutoksella: kapillaarinäytteistä tehdään mikrometritauko ja veren punasoluvälineille annetaan aika ja pyöritys, jolloin plasma erottuu ja punasolut tiivistyvät. Modernit automatisoidut hematologia-analyysit voivat määrittää hematokriitin laskemalla punasolujen ja veren tilavuuden suhteen, tai käyttämällä RBC-tilavuusmittauksia suoraan. Tulokset voivat ilmetä sekä kokonaisina prosentteina että periaatteessa ketjuttamana.

Viitearvot vaihtelevat iän, sukupuolen ja elinolosuhteiden mukaan. Aikuisilla miehillä hematokriitti on tyypillisesti noin 40–54 prosenttia, naisilla noin 36–46 prosenttia. Lapsilla ja nuorilla sekä ihmisillä korkealla vuoristossa viitearvot voivat poiketa näistä arvoista. Raskauden aikana plasma-tilavuuden lisääntyminen voi alentaa hematokriittia fysiologisesti.

Tulkinta riippuu kontekstista. Alhainen hematokriitti viittaa usein anemiaan, verenvuotoon tai nesteytyksen muutoksiin, mutta voi liittyä myös kroonisiin sairauksiin tai raudanpuutteeseen. Korkea hematokriitti voi johtua polycytemiasta, hypoksisista tiloista tai pitkäaikaisesta tupakoinnista. Hematokriitti on osa kokonaisverenkuvassa annettavaa tietoa, mutta yksinään ei diagnosoi sairautta; sen tulkinnassa huomioidaan RBC-massaa, plasmaa ja potilaan kliininen tilanne sekä muut laboratorion mittaukset. Mittaus voi olla herkkä nestetasapainon muutoksille ja punasolujen poikkeaville morfologioille, joten tulkinta vaatii kontekstin.