Havaintokokemus

Havaintokokemus on yksilön subjektiivinen kokemus havainnoimisesta. Se kattaa sekä aistin tapahtuman aistikokemuksen että sen tulkinnan, merkityksen ja kontekstin, jossa havainto koetaan. Havaintokokemus syntyy, kun aistit välittävät tietoa ympäristöstä, ja aivot jäsentävät sekä integroivat tämän tiedon tarkoituksellisen kokonaisuuden luomiseksi. Siitä lähtökohtana on aktiivinen rakentaminen: pelkistä sensorisista signaaleista ei muodostu heti objektiivista todellisuutta, vaan havainto määräytyy sekä alitajuisista malleista että odotuksista.

Havaintoprosessi voidaan jakaa vähäisiä osatekijöitä: bottom-up -prosessi, joka välittää aistinvaraista informaatiota, ja top-down -prosessi, jossa konteksti, muisti ja tavoitteet muokkaavat havaintoa. Lisäksi huomataan monia ilmiöitä kuten illuusiot ja multisensorinen integraatio, jossa aistit tukevat toisiaan.

Kiinnostuksen kohteena on muun muassa tarkkaavaisuus, havaitun objektin tunnistaminen sekä syvyys- ja muistikokonaisuudet. Havaintokokemusta tutkitaan monilla tieteenaloilla: psykologiassa ja neurotieteissä sen mekanismeja selitetään sekä kokeellisin että neurokuvantamismenetelmin (kuten fMRI ja EEG), sekä filosofisessa kontekstissa fenomenologian ja intentionaalisuuden käsittein. Kulttuuri, kieli ja yksilölliset erot vaikuttavat siihen, miten havaintokokemus muotoutuu, ja tutkimukset korostavat havainnon subjektiivisuutta sekä sen yhteyttä oppimiseen ja päätöksentekoon.