Happoemäneresistenssiä

Happoemäneresistenssiä kuvaa materiaalin kyky vastustaa hapojen ja emästen aiheuttamaa kemiallista tai fysikaalista hajoamista sekä säilyttää rakenteelliset ja toiminnalliset ominaisuutensa ympäristössä, jossa pH-arvot voivat vaihdella voimakkaasti. Sillä tarkoitetaan erityisesti kestävyyttä syövyttävissä ratkaisuissa kuten happo- tai emäsluopeissa, korroosiotilanteissa sekä kuumissa tai kuivissa olosuhteissa.

Kestävyyteen vaikuttavat tekijät ovat materiaalin koostumus, mikrorakenne ja mahdolliset suojaavat kerrokset. Esimerkiksi terästuotteissa kromi-, nikkeli- ja molybdeenisisällöt sekä passivoituvat oksidikerrokset parantavat happon ja emäksen vastaista suojaa. Polymerit ja komposiitit voivat kehittää kemiallista stabiilisuutta valittujen lisäaineiden tai lujuuskerrosten avulla. Lämpötilat, pH-alueet ja kyseisten ympäristöjen ilmasto-olosuhteet vaikuttavat siihen, miten hyvin suojaus säilyy.

Mittaukset ja standardit perustuvat syövytyksen kokeelliseen arviointiin. Tyypillisiä menetelmiä ovat upotus- ja syövytyskokeet eri happo- ja emäslujuissa sekä elektrochemialliset epä- ja polaarikokeet, joiden perusteella määritetään korroosioaste, passivaatio ja käyttöikä. Standardit kattavat sekä metallien että muovien ja kompositionaalien materiaalien testauksen.

Sovellukset kattavat rakennusmateriaalit, kemianteollisuuden laitteistot, putkistot sekä pakkaus- ja elintarviketeollisuuden välineet. Haasteita voivat olla korkeat lämpötilat, äärimmäiset pH-olosuhteet sekä ympäristöolosuhteet, jotka voivat heikentää suojaa lyhyellä tai pitkällä aikavälillä.