Elektronikuori

Elektronikuori tarkoittaa atomin ydinrungon ympärillä sijaitsevien elektronien todennäköisyysjakaumien muodostamaa rakennetta. Kuoret tai kuoren alueet määrittävät, missä elektronit todennäköisimmin esiintyvät energiatilassaan. Kuoret nimetään pääkvanttiluvun mukaan: K (n=1), L (n=2), M (n=3) ja niin edelleen, ja ne voidaan jakaa alakuoriin, joita merkitään s-, p-, d- ja f-tyypeillä. Maksimimäärä elektroneja kuorta kohti on 2n^2, joten K-kuori voi sisältää enintään 2 elektronia, L-kuori 8, M-kuori 18 ja N-kuori 32.

Elektronit täyttävät kuorinsa energiasijoitusjärjestyksessä Aufbau-periaatteen mukaisesti, ottaen huomioon Pauli-säännön ja Hundin säännön. Tämä muodostaa elektronikonfiguraation, joka määrää atomin kemialliset ominaisuudet sekä reaktiivisuuden ja sidosten muodostumisen mahdollisuudet. Ulkokuoren, eli valenssielektronien, määrä vaikuttaa erityisesti atomien kemiallisiin sidoksiin ja jakson järjestykseen jaksollisessa järjestelmässä. Poikkeamia esiintyy erityisesti raskaimmissa alkuaineissa, missä relativistiset vaikutukset ja elektronien keskinäinen vuorovaikutus muuttavat energiasijoituksia.

Käsite on keskeinen chemian ja fysiikan perusteissa: elektronikuoret määrittävät atomien käyttäytymisen sekä spektroskopian ja aineiden ominaisuudet. Huomioitavaa on, että arkipäiväisessä kielessä elektronikuori voi viitata myös laitteen ulkokuoreen, jonka tehtävänä on suojata ja jäähdyttää elektroniikkaa.