Eksponoinnin

Eksponoinnin käsite viittaa valon tai muun säteilyn määrään, joka saavuttaa fotosensitiivisen materiaalin, filmiin tai digitaaliselle sensorille. Se vaikuttaa kuvan kirkkautteen, kontrastiin ja sävyihin. Eksponointi syntyy, kun valon määrä, herkkyys (ISO) ja valotusaika yhdistyvät.

Valokuvauksessa eksponointia säädellään kolmella päätekijällä: suljinajalla, aukolla (f-luku) ja herkkyydellä (ISO). Näitä kutsutaan usein eksponointitrangiksi. Kameran mittari ja EV-skaala auttavat asettamaan oikean valotuksen; tilanteesta riippuen voidaan käyttää valotuskorjausta tai bracketingia.

Filmillä eksponointi vaikuttaa suoraan negatiivin tai positiivisen tuloksen sävyihin. Digitaalisessa kuvantamisessa korkeampi ISO mahdollistaa kuvaamisen heikossa valossa, mutta lisää kohinaa ja voi kaventaa dynamiikkaa. Tästä syystä oikea eksponointi on tärkeää sekä filmillä että digitaalisesti; jälkikäsittelyssä käytetään usein RAW-materiaalia ja valotuskorjauksia.

Eksponointia käytetään myös lääketieteellisessä ja teollisessa kuvantamisessa, kuten röntgenkuvauksessa. Tavoitteena on saavuttaa riittävä kuvanlaatu mahdollisimman pienellä säteilyannoksella, noudattaen ALARA-periaatetta (as low as reasonably achievable).

Eksponoinnin käsitteellinen ymmärrys kehittyi varhaisen valokuvauksen aikana. EV-arvo ja mittausmenetelmät tarjoavat keinoja kuvien standardointiin ja vertailuun.