EUsäädännössä

EUsäädännössä viittaa Euroopan unionin instituutioiden laatimaan oikeusnormistoon, joka sitoo sekä jäsenvaltioita että yksilöitä. EU-lainsäädäntö jakaantuu primaarilainsäädäntöön (perussopimukset ja niihin tehtävät muutokset) sekä sekundaarilainsäädäntöön (asetukset, direktiivit ja päätökset). Asetukset ovat sitovia koko unionin alueella ja suoraan sovellettavissa ilman transpositiota. Direktiivit asettavat tavoitteet ja määräaikaisen toimeenpanon; niiden toteuttamistavan sekä lainsäädännölliset keinot määrittelee jäsenvaltio. Päätökset ovat sitovia niille kohteille, joita ne koskevat. Suositukset ja mielipiteet ovat oikeudellisesti sitomattomia.

Lainsäädäntöprosessi: Tavallista lainsäätämisjärjestystä noudatetaan, jossa Euroopan komissio antaa aloitteen, ja Euroopan parlamentti sekä neuvosto osallistuvat päätöksentekoon. Säädösten laatimisessa korostuvat oikeudellinen tulkinta ja yhdenmukainen soveltaminen, mikä tapahtuu sekä EU-tason oikeuskäytännön että hallinnollisten käytäntöjen kautta.

Soveltaminen ja vaikutus: EU-oikeus on ensisijainen kansalliseen lainsäädäntöön nähden niillä osa-alueilla, joilla EU harjoittaa toimivaltaa. Direktiivit on siirrettävä kansalliseen lainsäädäntöön määräajassa; asetukset tulevat voimaan suoraan. Kansalliset tuomioistuimet soveltavat EU-oikeutta, ja oikeuskäytännön kautta luodaan yhtenäiset säännöt muun muassa kilpailu-, kuluttaja- ja ympäristökysymyksissä.