Derivatiivisuus

Derivatiivisuus on kielen morfologian käsite, joka kuvaa, miten laajasti ja joustavasti kieli kykenee muodostamaan uusia sanoja derivoinnilla. Se mittaa sananmuodostuksen potentiaalia: kuinka helposti kantasanaa voidaan muuntaa uudeksi sanaksi tai sanaluokaksi käyttämällä derivatiivisia affixeja tai sisäisiä muutoksia.

Derivointi tarkoittaa sanan pohjan ympärille rakentamista uusilla muodoilla. Tämä voi muuttaa sanan sanaluokkaa (esim. verbistä substantiiviksi tai adjektiiviksi), sekä laajentaa tai tarkentaa semanttista kenttää. Derivatiiviset muodot voivat olla automaattisesti tuotettavissa tai vaatia kielen sisäistä oppimista ja yhteisön hyväksyntää. Yleistyneitä derivatiivisia muotoja esiintyy eri kielissä, ja niiden tarkka luonne vaihtelee kielen morfologian mukaan.

Tuottavuus on keskeinen osa derivatiivisuutta: se kuvaa, kuinka paljon uusia sanoja voidaan luoda annetulla kantasanalla ja tietyillä derivatiivisilla liitteillä. Esimerkiksi joissakin kielissä pieni joukko affixeja mahdollistaa suuremman sanastollisen tuotannon, kun taas toisissa kielissä derivointi on rajoitetumpaa. Tuottavuuteen vaikuttavat sekä morfologiset säännöt että kieliyhteisön käytäntö.

Derivatiivisuudella on keskeistä sekä teoreettisessa kielitieteessä että sovelluksissa kuten luonnollisen kielen prosessoinnissa. Se vaikuttaa sanakirjojen laajuuteen, sanojen uuskäyttöön ja koneellisen kielen ymmärtämisen sekä generoinnin vaikeuksiin. Kansainvälisesti derivatiivisuus huomioidaan kielityypejä vertaamalla ja sitä tutkitaan sekä korpohinnoin että psykolingvistisissä kokeissa.