DTCtyypeillä

DTC-tyypit, eli Diagnostic Trouble Code -tyypit, ovat vikakoodien luokittelua, joita ajoneuvojen ohjausyksiköt (ECU) käyttävät ilmaisemaan havaitut viat. Ne auttavat huoltomiehiä ja diagnostiikkakonetta määrittämään, missä järjestelmässä vika on mahdollisesti syntynyt ja minkälaisia toimenpiteitä tarvitaan.

Tyypit ja rakenne

Useimmat nykyaikaiset ajoneuvot noudattavat OBD-II -standardia. Vikakoodit jaetaan yleisesti neljään järjestelmäperheeseen: Powertrain (P), Body (B), Chassis (C) ja Network/Undefined (U). Jokainen koodi on nelikirjaiminen: ensimmäinen kirjain osoittaa järjestelmän, toinen merkki (0–3) kertoo, onko koodi yleinen (SAE) vai valmistajakohtainen, ja loput kolme numeroa tarkentavat vian luonteen ja sijainnin. Esimerkiksi P0300 viittaa moottorin sytytys-/polttoainejärjestelmän yleiseen virheeseen, joka liittyy generic-misfire-vikaan.

Koodityypit ja merkitys

- Yleiset (generic) koodit (P0, P2; B0, B2; C0, C2; U0, U2) ovat standardeja kaikille valmistajille.

- Valmistajakohtaiset koodit (P1, P3; B1, B3; C1, C3; U1, U3) ovat auton merkkikohtaisia ja voivat sisältää lisäperusteita.

Koodien tarkempi sisältö riippuu valmistajasta ja käyttöjärjestelmän versiosta, joten täsmällinen tulkinta vaatii valmistajien kooditiedoston tai OBD-sovelluksen sanakirjan.

Käyttö ja kerätty tieto

DTC:t tallennetaan ECU:iin ja niitä voidaan lukea OBD-II -liitännän kautta skannerilla tai älypuhelinsovelluksella. Vikakoodin lisäksi voidaan katsella lisätietoja, kuten freeze-frame -tilannekuva ja monitorointitilat. Joillain vikoilla on tilapäisiä (pending) koodeja, jotka voivat muuttua pysyviksi vikoiksi myöhemmillä ajokerroilla.

DTC-tyypit tarjoavat suunnan vikaan, mutta tarkka vian paikallistaminen vaatii usein lisätutkimuksia ja jatkuvaa monitorointia sekä soveltuvia korjaustoimenpiteitä. Standardit (SAE, ISO/SAE OBD-II) varmistavat yhteensopivuuden, mutta yksittäiset koodikirjastot voivat vaihdella valmistajan mukaan.