Curielämpötilojen

Curielämpötilat, eli Curie-lämpötilat (Tc), ovat lämpötiloja, joilla ferromagneettinen järjestys muuttuu paramagneettiseksi. Termi juontuu Pierre Curien ja Jacques Curien nimistä. Alle Tc:n materiaalilla on spontaani magnetisaatio, kun taas lämpötilan kääntyessä Tc:n yli magnetisaatio lakkaa ilman ulkoista magneettikenttää.

Käytännössä tämän muutos ilmenee siten, että matalissa lämpötiloissa magneettinen momentti on pysyvä ja magnetisaatio säilyy ilman ulkoista kenttää. Yli Tc:n magnetisaatio voidaan ylläpitää vain ulkoisella kentällä, ja magneettinen herkkyys seuraa usein Curie-Weiss-lakia: χ ≈ C/(T − θ), jossa χ on magneettinen susceptiili, C on Curie- eli magneettinen vakio ja θ on likimääräinen parametri, joka liittyy Tc:n arvoon.

Curielämpötilat riippuvat aineesta, sen koostumuksesta, rakenteesta ja paineesta. Esimerkkejä: rauta (Fe) Tc noin 1043 K (770 °C); nikkeli (Ni) Tc noin 627 K (354 °C); koboltti (Co) Tc noin 1123 K (850 °C); gadolinium (Gd) Tc noin 293 K (20 °C).

Sovelluksissa Curie-lämpötila määrittää, millä lämpötiloilla materiaali säilyttää pysyvän magnetismin. Tc on keskeinen kriteeri magneettisten muistien, lämpökytkimien sekä erilaisten magnetoitujen aineiden suunnittelussa ja käytössä.