Aurinkokalenterit

Aurinkokalenterit ovat kalentereita, joiden vuosi on sidottu Auringon kiertoon ja siten vuodenajoilla määriteltyyn kiertoon. Niiden tavoitteena on pitää kuukausien ja vuodenaikojen suhde mahdollisimman vakaana, jotta kevät, kesä, syksy ja talvi osuvat toistuvasti samaan aikaan vuodesta toiseen. Yleensä vuosi on noin 365 päivää, ja karkauspäivän avulla korjataan ero, jotta kalenteri pysyy synkronoituna Auringon kiertoon. Tämä tekee aurinkokalentereista erillaisia lunisista tai lunisolarisista kalentereista, joissa kuukaudet ja vuodet voivat riippua sekä kuun vaiheista että auringon kiertoradasta.

Historian tuntemukset osoittavat useita esimerkkejä aurinkokalentereista. Muinaisen Egyptin 365-päiväinen kalenteri toimi varhaisen sivilisaation perustana, mutta ei alussa sisältänyt karkausvuosia, mikä johti ajan myötä vuodenaikojen siirtymiseen. Julius Caesarin vuonna 45 eKr. käyttöönotettu Julian kalender lisäsi karkausvuoden 4-vuotina, mikä paransi säilymistä. Gregorianin reformi vuonna 1582 otti tämän tarkemman, nykyisin laajimmin käytetyn järjestelmän käyttöön, ja on siten nykyinen yksikkö maailmanlaajuiselle siviiliajalle.

Merkittäviä moderneja aurinkokalentereita ovat lisäksi iranilainen Jalali-kalenteri, joka pyrkii erittäin tarkasti seuraamaan kevätpäiväntasaajaa tähtäimenään vernalinsolestingä; sekä Intian kansallinen kalenteri (Shaka), joka on otettu käyttöön 1957 ja toimii rinnalla gregoriaanisen kalenterin tavanomaisessa virka- ja kaupankäyntikäytössä.

Aurinkokalenterit muodostavat yleisesti käytetyn perustan ajanlaskulle, ja niiden tarkkuus sekä lepopäivien järjestys ovat keskeisiä syitä niiden maailmanlaajuiselle toimivuudelle.