Antiikkikirjallisuuden

Antiikkikirjallisuus tarkoittaa muinaisten sivilisaatioiden kirjallisuutta, erityisesti klassista Kreikkaa ja Roomaa. Se kattaa runoutta, tragediaa ja komediaa, filosofisia teoksia sekä historiankirjoitusta ja muuta proosaa. Tutkimuksessa tarkastellaan sekä itse tekstejä alkuperäiskielillä (kreikalla ja latinalla) että niiden tulkintaa, käännöksiä ja vastaanottoa myöhäisantiikista nykypäivään. Aineisto sisältää lisäksi käsikirjoitusvariaatioita ja tekstien kulttuurihistoriallista kontekstia.

Tutkimusmenetelmät painottuvat tekstikritiikkiin, paläografiaan ja filologiaan, sekä kulttuurihistorialliseen kontekstualisointiin. Antiikkikirjallisuuden tutkimus arvioi, miten antiikin tekstejä on tulkittu eri aikoina, miten ne ovat vaikuttaneet koulutukseen, filosofiaan sekä taiteeseen, ja miten niiden kuvat sekä ideat ovat yhteisrtaaneen ja modernin kirjallisuuden perusta.

Historian ja aseman osalta ala muodostui renessanssin humanismin myötä ja kehittyi 1800– ja 1900-luvulla modernin klassillisen filologian kautta. Suomenkielisessä akateemisessa käytössä termi viittaa erityisesti kreikan ja latinankielisen kirjallisuuden sekä niiden vastaanoton tutkimukseen sekä tekstien julkaisuun, kuten kriittisiin laitoskokoelmiin ja kommentaareihin.