Aavikoiden

Aavikoiden (genetiivimuoto aavikoiden) termi viittaa aavikoihin, suurille kuivuusalueille, joilla sademäärät ovat erittäin matalat ja elinympäristöä hallitsevat äärimmäiset lämpötilat. Aavikot voivat olla kuumia tai kylmiä; kuumat aavikot sijaitsevat pääasiassa trooppisilla ja subtrooppisilla vyöhykkeillä, kylmät aavikot puolestaan korkeilla leveysasteilla tai korkeilla alueilla.

Maantieteellisesti aavikot kattavat arviolta noin kolmasosan mantereisesta maapinta-alasta. Ne syntyvät, kun ilmasto pysyy kuivana, sadealueet karttuvat pois tai haihtuminen ylittää sademäärän. Aavikoita voidaan luokitella kuumiin, kylmiin sekä alueellisiin alatyyppeihin kuten dyynialueisiin, kivikkokangasmaihin ja polarisiin aavikkoihin.

Kasvillisuus ja eläimistö ovat sopeutuneet veden niukkuuteen. Kasvillisuus koostuu usein vesivarastoivista ja vähälehtisistä kasveista sekä pajoista pensaista; eläimistö on aktiivista yöllä tai suurten lämpötilavaihtelujen hallitsevaa, ja siihen kuuluu muun muassa kameli- tai jyrsijätyyppisiä lajeja sekä monia selkärangattomia.

Ihmisillä aavikot ovat olleet merkittäviä kulttuuri- ja kauppareittien alueita. Oasien ja vedenlähteiden hallinta sekä paimentolaisuus ovat olleet perinteisesti tärkeitä, ja nykyisin aavikoiden kehitykseen vaikuttavat ilmastonmuutos, vesivarat ja maankäyttö.

Merkittäviä aavikoita ovat Sahara, Arabian, Gobi sekä Kalahari, ja kylmät aavikot kuten Patagonian ja Antarktiksen alueet.