Äänentallennusmenetelmien

Äänentallennusmenetelmät viittaavat erilaisiin tekniikoihin ja laitteistoihin, joita käytetään äänen tallentamiseen ja myöhempää toistoa varten. Historiallisesti menetelmät ovat kehittyneet merkittävästi mekaanisista ja analogisista tavoista digitaalisiin ratkaisuihin.

Varhaisimmat äänentallennusmenetelmät perustuivat mekaaniseen tallennukseen. Esimerkiksi fonografi tallensi äänen aaltojen värähtelyt uriin sylinterin tai levyn pinnalle. Tämä tapahtui muuttamalla ääniaallot mekaaniseksi liikkeeksi, joka kaiversi uran. Toisto tapahtui neulan avulla, joka seurasi uraa ja muutti sen takaisin mekaaniseksi värähtelyksi, joka vahvistettiin kaiuttimella.

Analoginen äänentallennus tuli yleiseksi myöhemmin. Magneettinauha oli yksi merkittävimmistä analogisista tallennusvälineistä. Ääni muunnettiin sähköisiksi signaaleiksi, jotka magnetisoivat nauhan pintaa tietyn kuvion mukaisesti. Toistettaessa nauha kulki lukupään yli, joka muutti magneettikentän takaisin sähköisiksi signaaleiksi ja edelleen ääneksi. Vinyylilevyt ovat toinen tunnettu analoginen tallennusmuoto, jossa ääni tallennetaan fyysisenä urana levyn pinnalle.

Digitaalinen äänentallennus mullisti alan 1970-luvulta lähtien. Tässä menetelmässä analoginen äänisignaali muunnetaan digitaaliseen muotoon näytteenoton ja kvantisoinnin avulla. Ääni tallennetaan sarjana bittejä, jotka edustavat äänen amplitudin arvoja tietyin aikavälein. Digitaalisia tallennusvälineitä ovat esimerkiksi CD-levyt, DVD:t, flash-muistit ja kiintolevyt. Digitaalinen tallennus tarjoaa useita etuja, kuten paremman äänenlaadun, helpon kopioinnin ilman laadun heikkenemistä ja monipuoliset editointimahdollisuudet. Nykyään digitaaliset menetelmät ovat yleisin tapa tallentaa ääntä.