virheenkorjauskykyisyys

Virheenkorjauskykyisyys on viestintä- ja tallennusjärjestelmien ominaisuus, jonka mukaan vastaanotettu tieto voidaan virheellisen kanavan jälkeen palauttaa oikeaksi. Se kuvaa sitä, kuinka monta virhettä järjestelmä pystyy havaitsemaan ja korjaamaan sekä kuinka luotettavasti dekoodaus tapahtuu.

Koodeissa minimi-etäisyys d_min määrittää teoreettisen korjauskyvyn: t = floor((d_min - 1)/2). Tämä tarkoittaa, että enintään t virhettä koodisymbolissa voidaan palauttaa oikeaksi, kun virheitä esiintyy. Jos virheitä on enemmän, dekoodaus ei välttämättä onnistu oikein ja virheitä voi jäädä korjaamatta.

Praktiikassa korjauskyky riippuu käytetystä dekoodausmenetelmästä. Kovapäätöinen dekoodaus on nopea mutta rajoittunut, kun taas pehmeän päätöksen ja kehittyneemmät menettelyt parantavat todellista korjauskykyä. Eri koodeilla on erilaiset d_min-arvot; yleisiä esimerkkejä ovat Hamming-, Reed-Solomon- ja BCH-koodit sekä nykyaikaiset LDPC- ja turbo-koodit.

Sovelluksia ovat muun muassa telekommunikaatio ja tiedonsiirto, tallennusmedioiden virheenkorjaus (kuten CD/DVD/BD, kiintolevyn ja SSD:n luettavuus) sekä QR-koodit ja muut digitaaliset tallenteet. Näissä järjestelmissä voidaan käyttää useita kerroksia virheenkorjausta, jolloin sekä virheiden havaitseminen että korjaaminen parantavat kokonaisluotettavuutta.

Virheenkorjauskykyisyys liittyy virheenkorjausteoriaan ja Shannonin rajoihin, jotka määrittelevät, kuinka paljon tietoa voidaan luotettavasti välittää tai tallentaa tietyn virheasteen ja redundanssin vallitessa.