vesiliuokset

Vesiliuokset ovat liuoksia, joiden liuottimena on vesi. Ne muodostuvat, kun vettä liuottimeen liukenee aineita, jotka jakautuvat tasaisesti koko nesteytteen sekaan. Jos liuennut aine on elektrolyytti, vesiliuos johtaa sähköä, koska siihen muodostuu ioneja.

Vesi on polaarinen liuotin, jolla on korkea dielektrinen vakio, mikä edistää ionien ja monien molekyylien liukenemista sekä tukee monien yhdistelmien ionisoitumista. Liukeneminen riippuu lämpötilasta ja paineesta: kaasujen liukeneminen veteen yleensä heikkenee lämpötilan noustessa (Henryn laki), kun taas kiinteiden aineiden liukeneminen useimmiten paranee lämpötilan nousun myötä.

Konentraatioja ilmoitetaan yleisesti molaarisuutena (mol/L) tai molaliteettina (mol/kg vettä). Vesiliuoksilla on kolligatiivisia ominaisuuksia, kuten kiehumispisteen kohoaminen, jäätymispisteen alentuminen ja osmoottinen paine; nämä ominaisuudet riippuvat liuoksen hiukkasten kokonaismäärästä.

Esimerkkejä vesiliuosista ovat natriumklorin (NaCl), glukoosin ja suolahappo (HCl) vedessä sekä hiilidioksidin liukeneminen veteen (hiilihappo). Vesiliuoksia käytetään laajasti laboratorio- ja teollisuuskäytännöissä sekä biologisissa ja lääketieteellisissä sovelluksissa, kuten ravisteluihin, liuottimina ja suspensioina, sekä ympäristö- ja lääkkeiden valmistuksessa.

Käsittely ja mittaus vesiliuoksissa edellyttävät tarkkaa pitoisuuksien ja fyysikaalisten ominaisuuksien hallintaa sekä toleransseja tutkimus- ja tuotantoympäristöissä.

---