valuuttakäytännöistä

Valuuttakäytännöt viittaavat maan tai alueen viranomaisten, yleensä keskuspankin tai valtiovarainministeriön, harjoittamiin toimiin ja strategioihin valuuttakurssin hallitsemiseksi ja rahoitusmarkkinoiden vakauden ylläpitämiseksi. Keskeisiä tavoitteita ovat usein inflaation hallinta, kansainvälisen kilpailukyvyn edistäminen ja taloudellisen kasvun tukeminen.

Valuuttakäytäntöjä on erilaisia. Kiinteä valuuttakurssijärjestelmässä maan valuutan arvo on sidottu toisen valuutan, esimerkiksi Yhdysvaltain dollarin tai euron, arvoon tai valuuttakoriin. Tällöin keskuspankki joutuu puuttumaan markkinoille ostamalla tai myymällä omaa valuuttaansa ylläpitääkseen sidonnaisuutta. Kelluvassa valuuttakurssijärjestelmässä valuutan arvo määräytyy pääasiassa kysynnän ja tarjonnan mukaan valuuttamarkkinoilla, ja keskuspankin puuttuminen on harvinaisempaa. Monet maat soveltavat hallittua kelluntaa, jossa valuutta saa pääosin kellua, mutta keskuspankki voi tehdä rajallisia interventioita tasoittaakseen voimakkaita heilahteluita.

Valuuttapolitiikkaan liittyy usein myös muita toimenpiteitä, kuten valuuttavarannon hallinta. Keskuspankki voi kerätä ja hallinnoida ulkomaisia valuuttoja ja kultaa, joita voidaan käyttää tarvittaessa valuutan tukemiseen tai maksuvalmiuden turvaamiseen. Lisäksi pääomaliikkeiden rajoitukset, kuten ulkomaille siirrettävien varojen määrän rajoittaminen, voivat olla osa valuuttakäytäntöjä, erityisesti kehittyvissä talouksissa, jotta vältetään liiallinen valuuttakurssin vaihtelu tai pääomapako. Valuuttakäytäntöjen valinta riippuu maan taloudellisesta tilanteesta, tavoitteista ja kansainvälisestä ympäristöstä.