tunnottomuuteen

Tunnottomuuteen on tilaa kuvaava käsite, jota käytetään sekä fysiologisen että psykologisen tunnottomuuden yhteydessä. Se viittaa tilanteeseen, jossa tunto- tai aistitieto heikkenee, muuttuu latteaksi tai kokonaan katoaa. Kielitieteellisesti termiä käytetään illatiivissa, jotta kuvataan siirtymää tilaan, jossa on saavuttamassa tunnottomuutta.

Fysiologinen tunnottomuus, eli hypoestesia tai anestesia, johtuu hermojen toiminnan häiriöistä. Se voi johtua perifeerisen hermoston vaurioista (esimerkiksi diabeettinen neuropatia, radikulopatia), aivoverenkierron häiriöistä, selkäydinvaurioista tai pitkäaikaisesta paineesta. Oireisiin voi kuulua heikentynyt tai menetetty tunto, pistely tai, harvemmin, kipujen muuttuminen.

Psykologinen tunnottomuus tarkoittaa tunteiden tai reaktioiden vähenemistä, joka voi ilmetä etäisyytenä, tunneilmaisun laimenemisena tai dissosiaationa. Sitä esiintyy traumaperäisten stressitilanteiden yhteydessä sekä joidenkin mielenterveys- ja päihdehäiriöiden yhteydessä. Se voi toimia sopeutumis- tai selviytymismekanismina.

Syy on moninainen: se voi liittyä fyysisiin sairauksiin, infektioihin, myrkkyihin tai lääkityksiin sekä pitkäkestoiseen stressiin ja traumaan. Diagnoosi perustuu potilaan historiaan, neurologiseen tutkimukseen sekä tarvittaessa lisätutkimuksiin kuten hermojoheiden kokeisiin tai aivojen kuvantamiseen.

Hoito kohdistuu syyhyn: perussairauden hoito, fysioterapia ja kuntoutus, kipujen ja tunnonhäiriöiden hallinta sekä tarvittaessa psykososiaalinen tuki ja terapia. Ennuste riippuu syystä sekä hoidon aikaisesta toipumisesta.

---