siirtokerroksen

Siirtokerroksen, tai transport layerin, on neljäs kerros sekä OSI- että TCP/IP -mallissa. Sen tehtävänä on tarjota sovellusten välille end-to-end -viestintä ja hallita yhteyksien luomista, ylläpitoa ja päättymistä. Siirtokerros vastaa segmentoinnista ja uudelleen kokoamisesta, virheentunnistuksesta ja virheenkorjauksesta sekä virta- ja ruuhkansäädöstä. Porttien avulla sovellukset ja prosessit identifioidaan, ja samaa yhteyttä voidaan käyttää usean sovelluksen välillä. Kerros toimii IP-kerroksen päällä, jolloin se käsittelee yhteyden tasolla asioita kuten yhteyden luomisen, monilähtöisen tiedon kulun ja sovellusten välistä tiedonohjausta.

Tunnetuimmat siirtokerroksen protokollat ovat TCP, UDP ja SCTP. TCP ( Transmission Control Protocol ) on yhteysperusteinen ja luotettava protokolla, joka käyttää kolmisäkeistä käsipäivää (three-way handshake) yhteyden muodostamiseen, suorittaa järjestyksenpidon, virheenkorjauksen sekä virta- ja ruuhkansäätöä. UDP (User Datagram Protocol) on yhteydetön, kevyt ja nopea, mutta luotettavuus ei ole taattu; se on suunniteltu pienellä viiveellä ja pienellä overheadilla, ja sitä käytetään esimerkiksi DNS:ssä sekä videon ja äänen suoratoistossa. SCTP (Stream Control Transmission Protocol) yhdistää joitakin TCP:n luotettavuusominaisuuksia monivirtaisella (multi-stream) ja mahdollisesti multi-homing -toteutuksella.

Siirtokerroksen toiminta liittyy tiiviisti verkko- ja sovellustasoon. Se hyödyntää IP-osoitteita ja porttinumeroita, jolloin samaan IP-osoitteeseen voidaan kohdistaa useita samanaikaisia yhteyksiä eri sovelluksille. Esimerkkejä käyttökohteista ovat WWW-liikenne TCP:n kautta, DNS:n UDP-pohjainen kysely, sekä tilanteet, joissa SCTP-tuki on tarpeen telekommunikaatioon.