raekokoanalyysimenetelmiä

Raekokoanalyysimenetelmiä käytetään materiaalien partikkelikoon jakautuman määrittämiseen. Tämä on tärkeää monilla teollisuudenaloilla, kuten rakennusmateriaaliteollisuudessa, kemianteollisuudessa ja elintarviketeollisuudessa, sillä partikkelikoko vaikuttaa merkittävästi materiaalin ominaisuuksiin ja käyttäytymiseen. Yleisimpiä menetelmiä ovat seulonta, sedimentaatio ja laserdiffraktio.

Seulonta on yksi vanhimmista ja yksinkertaisimmista menetelmistä. Siinä materiaalinäyte ajetaan erikokoisten seuloilla varustetun seula-astian läpi. Kukin seula pidättää hiukkaset, jotka ovat sitä suurempia, ja pienemmät hiukkaset putoavat seuraavalle seulalle. Lopuksi kunkin seulan pidättämä materiaalimäärä punnitaan, mikä antaa tietoa eri kokoluokkien osuuksista. Seulontaa käytetään yleensä karkeammille materiaaleille.

Sedimentaatiomenetelmät perustuvat hiukkasten laskeutumisnopeuteen nesteessä. Suuremmat ja tiheämmät hiukkaset laskeutuvat nopeammin kuin pienemmät ja kevyemmät hiukkaset. Eri menetelmissä, kuten hydrometrisessa analyysissä tai pipettimenetelmässä, mitataan tietyn ajanjakson jälkeen muodostuneen sedimentin paksuutta tai analysoidaan nesteen sameutta, josta voidaan päätellä hiukkasten kokoja. Nämä menetelmät sopivat pienemmille ja hienommille partikkeleille.

Laserdiffraktio on moderni ja nopea menetelmä, joka soveltuu laajalle hiukkaskokojakaumalle, aina mikrometreistä millimetreihin. Menetelmässä laserin säde kohdistetaan suspensioon tai kuivaan näytevirtaan. Hiukkaset sirottavat laserin valoa eri kulmiin, ja diffraktiokuvio analysoidaan. Diffraktio kulma on kääntäen verrannollinen hiukkasten kokoon. Analysoimalla diffraktiokuvio voidaan laskea partikkelikokojakautuma erittäin tarkasti. Kaikilla menetelmillä on omat etunsa ja rajoituksensa, ja oikean menetelmän valinta riippuu tutkittavan materiaalin ominaisuuksista ja vaaditusta tarkkuudesta.