radioaktiivne

Radioaktiivisuus viittaa ilmiöön, jossa aineessa on epävakaita ytimia, jotka hajoamalla vapauttavat ionisoivaa säteilyä. Hajoamisessa syntyvät pääasiassa alfa- ja beeta-hiukkaset sekä gamma-säteily. Alfa-hiukkanen on helium-ytimen kaltainen, beeta-säteily voi olla elektroneja tai positroneja, ja gamma-säteily on korkeenergista fotonista säteilyä. Hajoamisnopeus mitataan becquerelleilla (Bq), ja puoliintuaika kertoo ajan, jonka kuluessa puolet ytimistä on hajonnut.

Säteilyä esiintyy sekä luonnollisesti että ihmisen toiminnan seurauksena. Luonnollisia lähteitä ovat uraani- ja radiumisotopit sekä radon, sekä kosminen säteily. Ihmisen aiheuttamia lähteitä ovat ydinvoimalat, lääketieteelliset isotopit sekä teollisuusprosessit. Säteilyturvallisuus pyrkii minimoimaan altistuksen: etäisyys, suojaus ja annosten seuranta dosimetrialla. Keskeisiä yksiköitä ovat becquerel (hajoamisten määrä per sekunti), gray (Gy, absorboidun energian mittayksikkö) ja sievert (Sv, biologisen vaikutuksen mittayksikkö).

Radioaktiivisuudella on laajasti sovelluksia: lääketieteellinen kuvantaminen ja sädehoito, sterilointi ja materiaalitutkimus sekä ydinenergian tuotanto. Kestävän ja turvallisen käytön varmistamiseksi on tärkeää asianmukainen jätehuolto, säteilyneuvonta ja valvonta.