puheenkehityksen

Puheenkehitys tarkoittaa ihmisen kykyä tuottaa, ymmärtää ja käyttää puhetta sekä sen äänteellistä, sanastollista, syntaktista ja pragmaattista rakennetta. Se muodostuu sekä biologisista alkeista että kognitiivisesta oppimisesta sekä kielellisestä vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa. Puheenkehitys etenee vaiheittain ja vaihtelee yksilöllisesti, mutta tavanomaisissa kehitystehtävissä voidaan tunnistaa yleisiä suuntaviivoja.

Varhaisia kehitysvaiheita ovat esimerkiksi säännöllinen vauvahunning ja äänteiden kokeilu ensimmäisten kuukausien aikana, monipuolinen äänteiden tuotanto noin 6–9 kuukauden iässä ja konsonantti–vokaaliyhdistelmien (babbling) kehittyminen. Noin 12 kuukauden iässä ilmenevät ensimmäiset sanat, ja seuraavina vuosina sanaston kasvu sekä sanojen yhdistely lauseiksi kiihtyvät. 2–3-vuotiaaksi mennessä lapsen puhe alkaa muodostaa yksinkertaisia lauseita, ja 3–4 vuoden iässä syntaksin ja kieliopin peruspiirteet vahvistuvat sekä kielen merkityssisältö syvenee.

Puheenkehitys rakentuu neljän kielellisen osa-alueen varaan: fonologia (äänteiden järjestys ja tuottaminen), leksika (sanasto), syntaksi (lauseiden rakenne) sekä semantiikka ja pragmatiikka (merkitys ja kielen käyttö sosiaalisessa kontekstissa). Viiveet tai häiriöt voivat ilmetä varhain puheen produsoimisessa, ymmärtämisessä tai kommunikoinnin käyttötavoissa, ja ne voivat viitata puhe- tai kielellisiin häiriöihin. Varhainen tunnistus ja logopedinen tuki voivat tukea kehitystä. Monikielisessä ympäristössä puheenkehitys voi kiihtyä tai tasapainottua eri tavoin, mutta varhaisen altistuksen ja vuorovaikutuksen avulla monikielisyys yleensä tukee kielellisiä valmiuksia.