pintaaktiivisia

Pinta-aktiiviset aineet ovat molekyylejä, joiden koostumus sisältää sekä hydrofobisen että hydrofiilisen osuuden. Tämä amphipaattinen rakenne saa aineet asettumaan rajapinnoille, kuten ilman–veden ja veden–öljyn rajapinnalle. Adsorptio rajapinnoille alentaa pintajännitystä, parantaa kosteuttavuutta ja märkäkapasiteettia sekä helpottaa sekoittumista ja emulsioitumista. Kun pitoisuus ylittää kynnysarvon, eli tensidien CMC:n (critical micelle concentration), ne muodostavat mikellejä, joissa hydrophobiset päät suuntautuvat sisään ja vesiliukoiset päät ulos.

Pinta-aktiivisia aineita voidaan luokitella pääryhittäin neljään: anioniset, katjoniset, epäioniset ja amfoteriset (amfoteeriset). Anioniset tensidit sisältävät negatiivisesti varatun pääaineksen, esimerkiksi natriumdodecylisulfaatti (SDS) tai natriumlauryylisulfaatti (SLES). Katjoniset aineet sisältävät positiivisen varauksen, kuten cetyltrimethylammonium chloride (CTAC) tai bensalkoniumkloridi. Epäioniset tensidit eivät kanna varausta, esimerkiksi alkylpolyglykolyaineet ja erilaiset alkoholi-etyoksilaatti- tai polyoksyleenipitoiset yhdisteet. Amfoteriset tensidit (amfoteeriset), kuten cocamidopropyl betaine, voivat kantaa sekä positiivista että negatiivista varausta riippuen pH:sta.

Käyttökohteita ovat pesuaineet ja astian- sekä pyykinpesuaineet, shampooot ja henkilökohtaiset hygieniatuotteet, mutta myös teolliset prosessit, kuten emulsiointi, vaahdotus ja öljyn–veden sekoittaminen. Ympäristövaikutukset vaihtelevat ryhmän mukaan: jotkut ovat nopeasti biohajoavia, toiset voivat olla vesistöille haitallisia tai aiheuttaa herkistymistä. Sääntelyt ja turvallisuusnäkökohdat ohjaavat käyttöä sekä tuotesuunnittelua.