pinnallisuuteen

Pinnallisuus on suomalainen termi, joka kuvaa asioiden pintapuolisuutta tai pinnalle keskittyvää luonnehdintaa. Siihen liittyy ajatus siitä, että huomio kiinnittyy ulkoisiin piirteisiin, näkyviin merkkeihin tai muodikkaisiin ilmentymiin eikä syvällisiin rakenteisiin, perimmäiseen merkitykseen tai taustaopeihin. Sanaa voidaan käyttää sekä arkipäiväisessä puheessa että akateemisissa yhteyksissä, ja siihen liitetään usein myös kritiikki siitä, että pinnallinen tarkastelu ei anna kokonaiskuvaa.

Kielessä pinnallisuus muodostuu sanasta pinnallinen sekä nominaalista -isuus- päätteestä. Pinnallinen adjektiivi viittaa pintapuoliseen ja ohueseen luonteeseen, kun taas pinnallisuus korostaa tämän piirteen laajemmin kvalitatiivisena ominaisuutena. Etymologisesti sana juontaa pintamaterian ja pinnan käsitteistä, ja sitä käytetään muun muassa kuvaamaan ilmiöitä kulttuurissa, filosofiassa, psykologiassa sekä mediakentässä.

Käyttö eri tieteenaloilla vaihtelee. Filosofiassa ja estetiikassa pinnallisuudella saatetaan verrata syvällisyyteen, jossa syvennetty tulkinta ja rakenteellinen ymmärrys ovat tärkeällä sijalla. Psykologiassa pinnallinen käsittely tarkoittaa nopeita, pintapuolisia kausaalin tai ominaisuuksien arviointeja verrattuna syvälliseen kognitiiviseen prosessointiin. Media- ja kulttuurintutkimuksessa pinnallisuus viittaa usein esille nostettuihin ulkoisiin arvoihin, kuten visuaaliseen ilmeeseen, trendikkyyteen tai kulutuskeskeiseen kulttuuriin, ja siihen liittyy kriittinen arvio siitä, miten merkitykset muodostuvat pinnan kautta.

Pinnallisuus on näin ollen sekä havaittavissa oleva ominaisuus että usein kritiikin kohde, ja sen käsittelyvaihtoehdot vaihtelevat kontekstin mukaan.