passivaatiokerroksena

Passivaatiokerros, suomeksi myös passivointikerros tai suojauskerros, on materiaalin pinnalla muodostuva ohut, suojaava kerros. Se syntyy yleensä materiaalin kemiallisesta reaktiosta ympäristön kanssa, ja tämä reaktio muuttaa materiaalin pinnan vähemmän reaktiiviseksi. Tunnetaan parhaiten metallien kohdalla, joissa se estää korroosiota.

Esimerkiksi ruostumaton teräs tunnetaan hyvästä korroosionkestävyydestään, koska sen pinnalla muodostuu luonnostaan ohut kromioksidista koostuva passivaatiokerros. Tämä kerros on tiivis ja estää hapen ja muiden syövyttävien aineiden pääsyn itse metalliin. Jos tämä kerros vaurioituu esimerkiksi mekaanisesti tai kemiallisesti, se voi syntyä uudelleen, jos läsnä on happea.

Passivointia voidaan myös edistää keinotekoisesti. Metallin pinnalle voidaan muodostaa passivaatiokerros esimerkiksi kemiallisilla käsittelyillä tai sähkökemiallisesti. Tällöin tarkoituksena on parantaa materiaalin kestävyyttä ja käyttöikää erityisesti vaativissa olosuhteissa. Passivaatiokerroksen paksuus on tyypillisesti vain muutamia nanometrejä, mutta sen suojateho on merkittävä.

Passivaatiokerroksia esiintyy myös muissa materiaaleissa kuin metalleissa, esimerkiksi polymeerien ja puolijohteiden pinnalla. Niiden muodostuminen ja ominaisuudet riippuvat materiaalista ja sen ympäristöstä. Passivaatiokerroksen ymmärtäminen on tärkeää materiaalitieteessä ja monilla teollisuudenaloilla.