mittasuhteellisuus

Mittasuhteellisuus on oikeusperiaate, jonka mukaan julkisen vallan toimenpiteiden on oltava oikeutettuja ja suhteessa tavoiteltuun päämäärään sekä toimenpiteen vaikutuksiin nähden kohtuullisia. Se ohjaa sitä, kuinka rajoituksia perusoikeuksille tai muita sääntöjä voidaan asettaa sekä miten valtion toimet arvioidaan.

Se on keskeinen sekä kansallisessa perustuslaissa että eurooppalaisessa oikeudessa. Kun harkitaan rajoituksia oikeuksille tai sääntelytoimia, viranomaisten on osoitettava, että keino on sekä tarkoituksenmukainen että oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden.

Mittasuhteellisuuden arviointi sisältää yleensä useita vaiheita: 1) tavoitteen legitiimius; 2) soveltuvuus eli onko valittu keino riittävän yhteensopiva tavoitteen kanssa; 3) tarve tai tarpeellisuus eli onko vähemmän rajoittavia keinoja olemassa; 4) suhteellisuus kohtuullisuuden tai mittasuhteen näkökulmasta, jossa hyötyjen ja haittojen sekä rikotun oikeuden aste vertaillaan.

Esimerkkejä mittasuhteellisuuden soveltamisesta ovat rajoitukset sananvapaudessa, tietosuojassa, tilapäisessä valvonnassa, julkisen terveyden suojelemisessa sekä ympäristönsuojelussa. Myös EU-tason sääntelyssä ja valtion toimien arvioinnissa käytetään vastaavaa testipatteristoa.

Rajoituksia, kuten rikkomisyrityksiä, voidaan pitää oikeutettuina vain, jos ne täyttävät mittasuhteellisuuden kriteerit, ja oikeudellinen tulkinta vaihtelee oikeusjärjestelmästä ja asiayhteydestä riippuen.