metadatayhteensopivuuden

Metadatayhteensopivuus tarkoittaa kykyä jakaa ja käyttää metadataa sekä siihen liittyviä resursseja eri järjestelmien ja organisaatioiden välillä siten, että tiedot ovat löydettävissä, ymmärrettäviä ja yhdistettävissä. Tällainen yhteensopivuus helpottaa tiedon löytämistä, yhdistämistä ja uudelleenkäyttöä sekä tukee pitkäaikaissäilytystä.

Keskeisiä keinoja ovat yleiset kuvausstandardit ja sanastot, kuten Dublin Core, schema.org sekä tallennus- ja säilytysten kuvaukset kuten METS ja PREMIS. Metatiedon rakenteelliset mallit voivat pohjautua RDF/OWL-teknologioihin ja SKOS-sanakirjoihin. Pysyvät tunnisteet kuten DOI ja ORCID sekä sanastojen hallinta sekä crosswalkit auttavat termien yhteensopivuudessa. Käytännössä yhteensopivuus saavutetaan yhteisten kuvailujen, semanttisten suhteiden ja ohjelmallisen pääsyn kautta sekä standardoitujen rajapintojen avulla.

Haasteita ovat semanttinen ja kieltenvälinen heterogeenisyys, eri organisaatioiden hallinnolliset käytännöt sekä erilaisten kuvailutason tasojen ja versiokuvauksen yhteensopimattomuudet. Oikeudet, yksityisyys ja elinkaarikysymykset sekä tekniset rajoitteet voivat hidastaa tai estää yhteentoimivuutta.

Yhteensopivuuden edistämiseksi voidaan vahvistaa standardien käyttöönottoa, luoda ja ylläpitää kuvailujen laatua sekä kehittää termi- ja ontologiaohjelmia, toteuttaa linkitettyä dataa (Linked Data) sekä tarjoa­­a rajapintoja, joilla metadatan voi hakea ja yhdistää. Laadunmittareita voivat olla täydellisyys, tarkkuus, johdonmukaisuus ja ajantasaisuus.

Esimerkkejä sovelluksista ovat kirjastojen ja arkistojen digitaaliset kokoelmat sekä tutkimus- ja kulttuuriperintöportaalit, joissa eri järjestelmien metadata yhdistetään yhteiseen löytö- ja käyttöliittymään.