lämmönsiirtokertoimiin

Lämpönsiirtokerroin on fysikaalinen suure, joka kuvaa lämmön siirtymistä kahden eri väliaineen välillä rajapinnan yli. Se on keskeinen käsite lämmönsiirron teoriassa ja sitä käytetään laajasti esimerkiksi rakennustekniikassa, koneensuunnittelussa ja kemiallisissa prosesseissa.

Yleisesti ottaen lämpönsiirtokerroin (merkitty usein symbolilla U) ilmaisee lämmön määrän, joka siirtyy pinta-alayksikköä ja lämpötilaeroa kohti aikayksikössä. Sen yksikkö SI-järjestelmässä on watti per neliömetri per kelvin (W/(m²·K)). Korkeampi lämpönsiirtokerroin tarkoittaa nopeampaa lämmön siirtymistä.

Lämpönsiirtokerroin riippuu monista tekijöistä, kuten väliaineiden ominaisuuksista (esim. lämmönjohtavuus, tiheys, ominaislämpökapasiteetti), rajapinnan olosuhteista (esim. pinnan karheus, likaantuminen), ja lämmönsiirtomekanismista (johtuminen, konvektio, säteily). Joskus erotellaan konvektiivinen ja kokonaislämpönsiirtokerroin. Konvektiivinen lämpönsiirtokerroin kuvaa lämmönsiirtoa nesteen tai kaasun ja kiinteän pinnan välillä, kun taas kokonaislämpönsiirtokerroin ottaa huomioon kaikki lämmönsiirtomekanismit.

Rakennustekniikassa lämpönsiirtokerrointa käytetään esimerkiksi seinien, ikkunoiden ja kattojen lämmöneristävyyden arvioinnissa. Matalat lämpönsiirtokertoimet ovat toivottavia energiatehokkuuden parantamiseksi, vähentäen lämmitystarvetta talvella ja viilennystarvetta kesällä.