lähdemerkinnät

Lähdemerkinnät tarkoittavat kirjoitetussa tekstissä käytettyjä menettelyjä, joilla osoitetaan, mihin tieto tai ajatus perustuu. Ne katetaan sekä sisäisillä viitteillä (in-text) että mahdollisesti alaviitteillä tai loppuviitteillä sekä erilliseen lähdeluetteloon, johon kaikki käytetyt lähteet merkitään täydellisesti.

Lähdemerkintöjen tarkoituksena on antaa lukijalle mahdollisuus tarkistaa tiedon alkuperä sekä osoittaa tekijöiden panos ja työn luotettavuus. Niillä myös ehkäistään plagiaatti ja osoitetaan tutkimuksen lähdeaineiston relevanssi ja laadukkuus.

Viittausjärjestelmät voivat olla erilaisia. Yleisiä ovat tekijä-vuosi-viite (kuten APA/Harvard) sekä numeeriset järjestelmät, joissa viitteet sijoitetaan alaviitteisiin tai loppuviitteisiin (Chicago, Vancouver). Suomen käytännöissä korostuvat yhdenmukaisuus ja ohjeiden noudattaminen: sekä viitteiden että lähdeluettelon muodon tulisi olla yhtenäinen koko tekstissä. Termien rinnalla käytetään sanoja viite, lähdeviite, lähdemerkintä sekä lähdeluettelo tai viiteluettelo.

Peruselementtejä ovat tekijä(t), julkaisuvuosi, teoksen nimi, julkaisupaikka ja kustantaja sekä tarvittaessa DOI tai URL. Sivu- tai kappale-merkinnät koskevat suoria lainauksia. Verkkolähteissä korostuvat käytön ajantasaisuus ja pysyvä osoite, ja jotkin ohjeistukset edellyttävät päivämäärän merkintää.

Sovellettavia käytäntöjä noudatetaan johdonmukaisesti: valittu viittausjärjestelmä sekä koko tekstissä että lähdeluettelossa ovat yhteneväiset. Esimerkki: In-text: (Koskinen 2019, s. 12). Lähdeluettelo: Koskinen, J. (2019). Tutkimuksen perusteet. Helsinki: Edita.