kyberrikollisuuden

Kyberrikollisuus viittaa rikoksiin, joissa rikosten toteuttaminen edellyttää tietotekniikkaa, tietoverkkoja tai digitaalisia järjestelmiä. Tällaiset teot voivat vahingoittaa yksilöitä, yrityksiä ja julkista hallintoa. Kyse on sekä taloudellisista että yhteiskunnallisista riskitekijöistä, joita tutkitaan rikosoikeudellisesti sekä tietoturvan kannalta.

Tyypillisiä muotoja ovat identiteettivarkaus ja petokset (kuten phishing), tietomurrot ja tietovuodot, haittaohjelmat kuten malware ja ransomware sekä kiristysohjelmat. Lisäksi esiintyvät palvelunestohyökkäykset (DDoS), kybervakoilu, immateriaalisen omaisuuden rikkominen verkossa sekä rikokset, jotka kohdistuvat kriittiseen infrastruktuuriin. Kansainvälisessä kontekstissa puhutaan usein myös kyberrikollisuudesta ja kyberhyökkäyksistä.

Vaikutukset voivat olla suoria tai välillisiä: taloudellisia menetyksiä, toiminnan keskeytyksiä, luottamuksen heikkenemistä ja mainehaittoa sekä yksilöiden henkilötietojen väärinkäyttöä. Erityisen suuria riskejä kohdistuu kriittiseen infrastruktuuriin sekä palveluiden saatavuuteen. Ilmiö on globaali, ja sen torjunta vaatii sekä teknistä ennaltaehkäisyä että oikeudellista vastuullisuutta.

Suomessa kyberrikollisuutta säädellään rikoslaissa sekä muissa tietoturvaan ja yksityisyyteen liittyvissä lainsäädännöissä. Viranomaiset, kuten poliisi ja syyttäjät, sekä oikeuslaitos vastaavat tutkimuksesta ja oikeudenkäynneistä. Kansainvälisesti yhteistyötä tehdään Europolin, Interpolin sekä EU:n jäsenvaltioiden kautta sekä yhteisten teknisten standardien ja tiedustelun avulla.

Ehkäisevänä ja reaktiivisena toimenpiteenä painotetaan kyberturvallisuutta, riskienhallintaa, koulutusta sekä varmuuskopiointia, säännöllisiä päivityksiä ja vahvaa tunnistautumista. Yksilöt voivat suojautua varomattomilta sähköposteilta sekä käyttää vahvoja salasanoja ja monivaiheista tunnistusta. Organisaatioiden tavoitteena on suunnitelmallinen incident response ja palautumiskyky.