kiinnittyvyyteen

Kiinnittyvyyteen on käsite, jota käytetään kuvaamaan kiinnittymisen, tarttuvuuden tai adheesion ominaisuutta eri aineissa, pinnoilla ja organismien välillä. Termi muodostuu suomen sanoista kiinnittyä ja -vyyteen, ja sen käyttö kattaa sekä fysikaaliset että biologiset ja tekniset kontekstit. Kiinnittyvyyden käsite voidaan nähdä osana laajemmin adheesioksi kutsuttua ilmiötä.

Materiaaliteknologiassa kiinnittyvyys viittaa yhteyden muodostumiseen pinnan ja aineen välillä. Tällöin keskeisiä tekijöitä ovat pinnan energia, puhtaus, pinnan karheus, kemialliset ryhmät ja mahdolliset sitoutuvat sidokset. Kiinnittyvyyteen vaikuttavat myös prosessointilämpötilat, kosteus sekä kuormitusolosuhteet. Adheesiota mittaavat menetelmät kuten vedä-testit, naarmutus- ja repäisystestit sekä tartuntapaksuuden tai -voiman mittaukset, ja tulokset esitetään tyypillisesti N/m tai MPa yksiköissä.

Biologiassa kiinnittyvyys viittaa solujen ja hiussuonten sekä kudosten väliseen tarttumiseen, jonka välittäjinä toimivat solujen adhesiomolekyylit (esimerkiksi integriinit) ja soluväliaineen komponentit. Tämä kiinnittyminen on keskeinen osa kehitystä, parantunutta haavojen paranemista ja implanttien yhteensopivuutta sekä vaikuttaa sekä normaalin että patologisen kudosmallin muodostumiseen.

Käytännössä kiinnittyvyyteen kiinnitetään huomioita muun muassa pintakäsittelyissä, maalien ja lakkojen laadussa, kirurgisissa ja lääketieteellisissä liimoissa sekä ympäristö- ja rakennusteollisuudessa. Häiriöt kiinnittyvyydessä voivat johtaa irtoamiseen, vuotoihin tai suorituskyvyn menetykseen.