kieliryhmät

Kieliryhmät ovat kielten ryhmiä, jotka ovat geneettisesti yhteydessä toisiinsa: ne ovat peräisin yhteisestä kantakielestä ja kehittyvät erillisinä jälkeläiskielinään. Kieliryhmien avulla kieliä tarkastellaan niiden historiallisena kehityksenä, ja niiden avulla voidaan ymmärtää, miten nykyiset kielet ovat muokkautuneet ajan mittaan.

Kieliryhmät muodostuvat suurista perheistä sekä niiden sisäisistä haaroista ja alaryhmistä. Kantakielellä tarkoitetaan varhaista muinaiskieltä, josta nykyiset kielet ovat kehittyneet. Kielellinen sukupuu kuvastaa näitä suhteita: suuret kieliperheet ja niiden pienemmät haarat kuvaavat, miten kielet ovat kehittyneet ja eriytyneet toistensa kanssa.

Tutkimuksessa kieliryhmiä määritellään vertaamalla sanastoa, äänmuutoksia ja kieliopillisia piirteitä. Tätä työtä kutsutaan kokeelliseksi kielitieteeksi tai vertailevaksi kielitieteeksi. Kieltä koskevat havainnot voivat kuitenkin muuttua uusien tutkimusten ja lainoittumisen kautta, ja jotkut ryhmät ovat kiistanalaisia tai niiden kantakielten historiaa on vaikea rekonstruoida.

Esimerkkejä suurista kieliperheistä ovat Indo-Eurooppalainen kieliperhe (esim. romaaniset ja germaaniset kielet), Uralilaiset kielet (esim. suomalais-ugrilaisten kielten ryhmä), sekä laajemmin maailmalla Sino-Tibetin, Afroasiattinen ja Austronesian kielet. Suomalaisten äidinkieli kuuluu Finno-ugrilaiseen ala-ryhmään, joka on osa Uralilaista kieliperhettä.

Kieliryhmät ovat keskeisiä työkaluja historiallisen kielitieteen perimä-, kulttuurihistoria- ja kielimuotojen kehityksen ymmärtämisessä. Niiden käyttö kuitenkin vaatii kriittistä arviointia, sillä kontaktikielet ja lainat voivat hämärtää syvällisiä geneettisiä suhteita.