kalkitukseen

Kalkitus tarkoittaa maaperään kalkin lisäämistä pH:n nostamiseksi ja ravinteiden saatavuuden parantamiseksi. Se on yleinen toimenpide happamilla mailla, joissa pH on matala ja alumiinin toksisuus sekä ravinteiden niukkuus voivat rajoittaa kasvuja. Kalkitus kohentaa maaperän tilaa pidempiaikaisesti, ja vaikutukset näkyvät sekä juuriston että kasvun kautta.

Kalkitusmateriaaleja ovat yleisimmin kalsiumia ja joskus magnesiumia sisältävät kalkkituotteet, joita käytetään maaperään. Ne voivat olla rakeita tai jauhetta, ja reaktiivisuus vaihtelee: hitaasti reagoivat kalkit vaikuttavat pitkällä aikavälillä, nopeasti reagoivat nostavat pH:ta nopeammin.

Käytännössä kalkitus tehdään maaperän pH-tason ja puskureista riippuen. Maaperäanalyysi antaa kalkitusvaatimuksen, joka ilmoitetaan tonneina per hehtaari (t/ha). Yleinen vaihteluväli on noin 1–3 t/ha, joissain tapauksissa 4–6 t/ha, erityisesti hyvin happamilla mailla. Kalkitus tulisi toteuttaa ennen kylvöä tai syksyllä, jotta kalkki ehtii reagoida ennen viljelyä. Tasainen levitys ja kevyesti maahan sekoitus parantavat tulosta.

Hyödyt ovat pH:n nousu, alumiinin toksisuuden väheneminen sekä ravinteiden, kuten typen, fosforin ja magnesiumin, saannin paraneminen. Riskejä ovat liiallinen kalkitus, joka voi nostaa pH:ta liian korkeaksi ja heikentää joidenkin ravinteiden, kuten raudan ja mangaanin, saantia. Siksi on tärkeää seurata maaperän tilaa ja tehdä säännöllisiä analyysejä. Turvallisuusohjeita noudatetaan kalkin käsittelyssä.